Syksyn 2018 treeniryhmät

13.9.2018

Suuren suosion saavuttaneet talven treeniryhmät jatkuvat taas syksyllä. Tänä syksynä/talvena järjestämme kaksi treeniryhmää: Lihaskuntojumppa ja intervallitreeni. Mitään tasojakoa ryhmissä ei ole, ryhmien treenit on suunniteltu siten, että jokainen pystyy ottamaan osaa harjoituksiin omalla tasollaan. Ryhmien järjestäjänä toimii Someron Esan suunnistusjaosto ja itse käytännön toteutuksesta vastaa Somerkunto/Juha Päivärinta.

Lihaskuntojumppa: Ryhmä kokoontuu tiistaisin Kirkonmäen koululla klo 20:00 – 21:00. Ensimmäinen tapaaminen on 9.10.2018. Ja siitä sitten jatketaan treenejä joka tiistai, siten että syksyn viimeinen tapaaminen on 18.12.2018. Kaiken kaikkiaan treenikertoja mahtuu syksyyn 11 kappaletta. Lihaskuntojumpassa harjoittelu tapahtuu pääsääntöisesti kehonpainoharjoitteluna. Ryhmään otetaan mukaan 15 ensin ilmoittautunutta.

Intervallitreeni: Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19:00 – 20:00. Tapaamispaikat vaihtelevat viikoittain harjoitusteeman mukaisesti. Ryhmälle perustetaan Whatsapp-ryhmä, jossa tiedotetaan ryhmän tapaamispaikat. Intervalliharjoituksessa on vaihteleva jaksotus, noin kuukauden kausina. Teemoina mm: vauhtikestävyys, maksimikestävyys sekä lajikohtainen kestovoima sekä nopeusvoima. Intervallitreenin ensimmäinen tapaaminen on 11.10.2018. Ja siitä sitten jatketaan harjoituksia viikoittain niin, että syksyn viimeinen tapaaminen on 20.12.2018. Viikolla 49 (6.12.) ei ole tapaamista. Kaiken kaikkiaan treenikertoja mahtuu syksyyn 10 kappaletta. Ryhmässä ei ole osallistujamäärä rajoitetta.

Jokainen osallistuja osallistuu treeneihin omalla vastuullaan. Treeniryhmät jatkuvat joulutauon jälkeen tammikuussa. Ryhmien treenit suunnitellaan siten, että paras tuloskunto saavutetaan huhtikuussa 2019.

Treeniryhmien hinnoittelu on seuraava:

Lihaskuntojumppa: 50€/syksy 2018/Esan jäsen/ennakkoilmoittautunut.

Lihaskuntojumppa: 60€/syksy 2018/seuran ulkopuolinen/ennakkoilmoittautunut.

Intervallitreeni: 50€/syksy 2018/Esan jäsen/ennakkoilmoittautunut.

Intervallitreeni: 60€/syksy 2018/seuran ulkopuolinen/ennakkoilmoittautunut.

Mikäli ilmoittaudun molempiin treeniryhmiin, niin hinnoittelu on seuraava:

Lihaskunto + intervalli: 80€/syksy 2018/Esan jäsen/ennakkoilmoittautunut.

Lihaskunto + intervalli: 120€/syksy 2018/seuran ulkopuolinen/ennakkoilmoittautunut.

Osallistumismaksut laskutetaan myöhemmin syksyn 2018 aikana. Ennakkoilmoittautumiset alla olevasta linkistä 30.9.2018 mennessä.

Vuoden 2019 alusta on myös tarkoitus jatkaa näitä samoja treenejä, mutta siitä tulee lisää infoa myöhemmin syksyllä.

Lisätiedot: Varsinainen treenaus: Somerkunto/Juha Päivärinta: juha.paivarinta@somerkunto.fi, 040-7517569. Ilmoittautuminen ja laskutus: Mikko Kankare: mikko.kankare@antti-teollisuus.fi, 044-2641309.

Ilmoittaudu tästä linkistä. Vastaa kysymyksiin ja paina sinistä lataa painiketta.

Tarkista tästä ilmoittautumisesi tallentuminen järjestelmään.