Kevään 2019 treeniryhmät

30.11.2018

Mikäli et ilmoittautunut syksyllä mukaan treeniryhmiin, niin ei hätää. Vielä ehdit mukaan ja kuntoon ennen rastikauden alkua. Syksyllä alkaneet treeniryhmät jatkuvat vuoden vaihteen jälkeen. Treenejä jatketaan kahdessa eri ryhmässä: Lihaskuntojumppa ja Intervallitreeni. Mitään tasojakoa ryhmissä ei ole, ryhmien treenit on suunniteltu siten, että jokainen pystyy ottamaan osaa harjoituksiin omalla tasollaan. Ryhmien järjestäjänä toimii Someron Esan suunnistusjaosto ja itse käytännön toteutuksesta vastaa Somerkunto/Juha Päivärinta.

Lihaskuntojumppa: Ryhmä kokoontuu tiistaisin Kirkonmäen koululla klo 20:00 – 21:00. Ensimmäinen tapaaminen on tiistaina 8.1.2019. Ja siitä sitten jatketaan treenejä joka tiistai, siten että kevään viimeinen tapaaminen on 2.4.2019. Viikolla 8 ei ole treeniä. Kaiken kaikkiaan treenikertoja mahtuu kevääseen 12 kappaletta. Lihaskuntojumpassa harjoittelu tapahtuu pääsääntöisesti kehonpainoharjoitteluna. Huom! Ryhmässä paikkoja rajoitetusti. Ryhmän koko max 15 henkilöä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Intervallitreeni: Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19:00 – 20:00. Tapaamispaikat vaihtelevat viikoittain harjoitusteeman mukaisesti. Ryhmälle perustetaan whatsapp-ryhmä, jossa tiedotetaan ryhmän kokoontumispaikat viikoittain. Intervalliharjoituksessa on vaihteleva jaksotus, noin kuukauden kausina. Teemoina mm: vauhtikestävyys, maksimikestävyys sekä lajikohtainen kestovoima sekä nopeusvoima. Intervallitreenin ensimmäinen tapaaminen on torstaina 10.1.2019. Ja siitä sitten jatketaan harjoituksia joka torstai viikoittain niin, että kevään viimeinen tapaaminen on 4.4.2019. Viikolla 8 ei ole treeniä. Kaiken kaikkiaan treenikertoja mahtuu kevääseen 12 kappaletta. Ryhmässä ei ole rajoitetta osallistujamäärän suhteen.

Jokainen osallistuja osallistuu ryhmiin omalla vastuullaan.

Treeniryhmien hinnoittelu on seuraava:

Lihaskuntojumppa: 50€/kevät 2019/Esan jäsen

Lihaskuntojumppa: 60€/kevät2019/seuran ulkopuolinen

Intervallitreeni: 50€/kevät 2019/Esan jäsen

Intervallitreeni: 60€/kevät 2019/seuran ulkopuolinen

Mikäli ilmoittaudut molempiin treeniryhmiin, niin hinnoittelu on seuraava:

Lihaskunto + intervalli: 80€/kevät 2019/Esan jäsen

Lihaskunto + intervalli: 120€/kevät 2019/ seuran ulkopuolinen

Osallistumismaksut laskutetaan myöhemmin kevään 2019 aikana. Ilmoittautumiset alla olevasta linkistä 31.12.2018 mennessä.

Lisätiedot: varsinainen treenaus: Somerkunto/Juha Päivärinta: juha.paivarinta[at]somerkunto.fi, 040-7517569. Ilmoittautuminen ja laskutus: Mikko Kankare: mikko.kankare[at]antti-teollisuus.fi, 044-2641309.

Ilmoittaudu mukaan tästä. Vastaa kysymyksiin ja paina lopuksi sinistä lataa painiketta.

Tarkista ilmoittautumisesi tallentuminen järjestelmään tästä.