Veikka Sarénille jälleen ​​triathlonin SM-kultaa

24.8.2020

Voitokas kaksikko, Veikka Sarén kultaa vasemmalla ja Ville-Valtteri Salonen SM-hopeaa oikealla.
Voitokas kaksikko, Veikka Sarén kultaa vasemmalla ja Ville-Valtteri Salonen SM-hopeaa oikealla.

Veikka Sarén voitti lauantaina 22.8.2020 supersprinttisarjan Suomen mestaruuden Heinolan Vierumäen kisoissa. Voitto oli jo toinen Suomenmestaruus viikon sisällä. Edellinen tuli sprinttikisoista.

Someron Esan Veikka Sarén jatkoi Heinolan Vierumäellä lauantaina siitä, mihin viikkoa aiemmin päätti voittaessaan triathlonin sprinttimestaruuden. Nyt vuorossa oli supersprinttisarjan Suomen mestaruus, joka tuli vahvan esityksen tuloksena. Sarénilla on Vierumäeltä mukavia muistoja jo runsaan kolmen vuoden takaa, jolloin hän voitti siellä maastojuoksun Suomen mestaruuden.
Tämän kertainen kilpailu alkoi aamuvarhaisella 400 metrin uintiosuudella. Samassa lähdössä olivat 15, 17 ja 19-vuotiaiden nuorten miesten sarjat. M19-sarjassa kilpaileva Sarén nousi vedestä ryhmän toisena muutaman sekunnin sarjaa alempana kilpailevan Turun Urheiluliiton Johan Fredrikssonin jälkeen. Oman sarjan ylöjärveläisseuraa edustava Ville-Valtteri Salonen seurasi 15 sekunnin päässä Sarénista.
Pyöräilyosuuden lähtöpaikalle oli parinsadan metrin pituinen jyrkkä ylämäki, jolla Sarén jo nousi kärkeen ja piti 13,5 kilometrin pyöräilyreitillä koko ajan kärkipaikkaa. Salonen tosin saavutti ja miesten ero juoksuosuudelle lähdettäessä oli enää vain sekunnin luokkaa.
Veikka Sarén nykäisi heti kolmen kilometrin juoksuosuuden alussa selvän eron ja piti yllä tasaisen kovaa vauhtia. Loppusuoralla hän ennätti jo tuuletella kaikkeaan antamatta. Sarénin kokonaisaika oli 39.39, josta toiseksi tullut Salonen jäi 13 sekuntia. Pronssimies Oulun Kalle Turunen jäi voittajasta jo yli 2,5 minuuttia.
- Ei nyt ihan maksimaalinen suoritus, mutta tällä kertaa riitti hyvin. Varsinkin pyöräilyosuudella sade piiskasi aika rankasti, mutta onneksi ei liukkaus yllättänyt, kertoili Veikka Sarén urakkansa jälkeen.
 
​​Triathlonkausi pakettiin,
​​juoksut jatkuvat
 
Vain muutaman viikon mittaiseksi jäi tämän kesän triathlonkausi. Veikka Sarén ei lähde enää ensi viikonlopun kisoihin Jyväskylään. Isänsä Markku Sarénin kertoman mukaan kuntoa kuitenkin ylläpidetään ja kehitetään syksyn aikana juoksupainotteisesti. Myös muutamat kisat ovat mahdollisia, onhan kalentereissa vielä muun muassa KLL:n mestaruuskilpailut ja SM-maastot.
- Veikalla oli keväällä vaivaa pakaranseudussa ja juokseminen jäi melko vähiin. Onneksi syy lihashermotuksessa löytyi pian ja oli aikaa kuntoutua siitä. Lihaskuntoharjoitteluun ja -huoltoon on sen jälkeen kiinnitettykin aivan erityistä huomiota, sanoi valmentaja isä.
Markku Sarénin mukaan syksyn juoksujen jälkeen talvikaudella pääpaino on uinnissa muitakaan osa-alueita unohtamatta.
- Kaikissa harjoitteissa on paljonkin varaa lisätä niin määriä kuin tehoja, mutta olemme tietoisesti lisänneet kuormitusta vähän kerrallaan. Meillä on viiden vuoden tavoitteellinen suunnitelma, jota kohti etenemme. Tärkeää on urheilijan aina itse kuullostella omaa kroppaansa ja tuntemuksiaan, eikä tehdä mitään silloin, jos jotain on pielessä.